Skip to main content

Näille sivuille olemme koonneet keskeisiä tietoja Kuusamon yhteismetsästä ja sen toiminnasta

Pääliiketoimintaamme on puun tuottaminen ja myynti. Lisäksi vuokraamme erilaisia käyttöoikeuksia maa- ja vesialueiltamme, myymme metsästysoikeuksia ja maa-aineksia, sekä vuokraamme eräkämppiä. Yhteismetsän alueet ovat myös laajasti korvauksetta virkistyskäytössä.

Metsämme sijaitsevat Kuusamossa, Suomussalmella, Taivalkoskella ja Posiolla. Kuusamon yhteismetsä on Suomen suurin yhteismetsä reilun 95 000 ha:n kokonaispinta-alalla.

Osakaskiinteistöjä, joihin yhteismetsäomistus kuuluu, on 4 078 kappaletta. Yhteismetsät ovat osakkaiden omistamia yksityismaita, eikä niillä ole mitään julkisoikeudellista luonnetta tai velvoitetta. 

Toimihenkilöt vastaavat mielellään sinua askarruttaviin kysymyksiin. Mikäli olet esimerkiksi kiinnostunut kiinteistökaupasta yhteismetsän kanssa, tai olet halukas liittämään metsätilasi alueita yhteismetsään yhteismetsäosuuksia vastaan, niin ota yhteyttä.

Osakas pääsee tarkastelemaan ja päivittämään omia henkilökohtaisia yhteystietojaan vahvan tunnistautumisen kautta sivuston ylälaidan ”Osakkaan tiedot” painikkeesta. Toivomme, että osakkaat käyttävät tätä omapäivitysmahdollisuutta. Omiin tietoihin pääsee vain, mikäli henkilötunnus on tallennettu yhteismetsän osakasrekisteriin. Mahdollisissa selvitettävissä tapauksissa otathan yhteyttä metsäasiantuntija Timo Pätsiin, p. 0400 207 896.

Tervetuloa tutustumaan nykyaikaiseen tapaan omistaa metsää!

Kuusamon yhteismetsä lukuina

Maapinta-ala

josta metsämaata 65 500 ha

94 160 ha

Osakaskiinteistöjä

4 078 kpl 

Osuuksien summa

77,64 manttaalia

Hakkuusuunnite/vuosi vuonna 2024

185 000 m3

Puuston vuosikasvu

metsämaalla vuonna 2024

227 000 m3

Perustettu

Kuusamon kunnan isojakoa koskevan lain mukaan
1956